Varsat senkus kasvaa
Laitetaanpas tähän väliin päivitystä tämän kesän lapsosista kun sopivasti jokaisesta tuli uutta kuvaa tai videota parin päivän sisällä. Aloitetaan nuorimmaisesta, eli tammavarsa Villin Viritys on pian 5 viikkoa “vanha” ja ehti viikonloppuna jo elämänsä ensimmäisiin näyttelyihinkin emänsä A.T. Jestan kanssa. Pikkuneiti palkittiin II palkinnolla, onnea hienosta näyttelyuran avauksesta!
Kuohuva on edelleenkin myös meidän ilonamme, siitä on kasvanut oikein komea ja hieno hevosenalku. Oman ihmisenkin se jo ehti hurmata itselleen, se on siis myyty ja tulevaisuuden suunnitelmina sillä on vaatimattomasti joka alan kilpahevosen ura. Onnea Satulle ja Kuohuvalle roppakaupalla matkan varrelle! Allaolevassa videossa Kuohuva iltajumppailee 2,5 kk:n ikäisenä.
Rokki-Reetukin kertoili kuulumisiaan, se kasvaa tohinalla ollen jo aika iso ja vankka jätkä. Varsakarvan alta pukkaa tummempaa sävyä ja jouhet senkus vaalenee, saapa nähdä mikä tumma liinakkohurmuri siitä vielä kasvaa.
Kultakimpale lähti takaisin kotiinsa viikko sitten kun emänsä Raiteli saatiin ultrattua 30 vrk:n ultrassa edelleen tiineeksi Jerkusta. Kultsilla on kotona sekalainen lauma kavereita islanninhevostamma, sen kesällinen varsa ja minishettis. Kultsillakin vauhtia piisaa, ja väläyttelee se pätkiä hienosta ravistaan väliin. Alla video siitä, ikää sillä nyt pian 3,5kk.

